- Mosse -


C.I.B.; POHJ MVA FI & NO & EE & SE MVA PMJV-09 Riverwolf Ivan Lendl
04.08.2008
Saatavilla jalostukseen terveelle ja hyväluonteiselle nartulle. Yhteystiedot "meidät löytää" sivulla.



Mosse on kasvanut aikuiseksi, leikkisyydeltään edelleen lähes pentu. Kansainvälisen muotovalionarvoon vaadittavat cacibit Mosse täydensi itselleen tänä kesänä. Suomen muotovalion tittelin Mosse pokkasi itselleen pari päivää yli 2 vuotissynttärin. Vuoden 2009 loppuhuipennus oli Helsingissä saatu Pohjoismaiden Juniorivoittaja -09 titteli! Voi että tuntuu hienolta omistaa koira, jonka kanssa on mukavaa ihan tavallisessa arjessa, ja välillä tulee näyttelymenestystäkin !
Näitten yhteisten vuosien aikana Mossen kanssa olemme saaneet nauttia vauhdin hurmaa! Mosse on vauhdikas luonne! Peltikolareilta on vältytty. Alkuvaiheen öljypohjan vuotokin on taakse jäänyttä elämää, pakoputken päästöjä tuskin huomaa. Mosse toimii luotettavasti niin kauan kun "bensaa" piisaa, ja sittenkin vielä sätkii tovin, ennenkuin sammuu. Hetkisen jäähdyttelyn ja tankintäytön jälkeen taas jaksaa painaa täysillä. Pentuna Mossella tahtoi olla hiukan ylikuumenemista havaittavissa, nykyään toimintavarmuus on parantunut huomattavasti. Alkuaikoina Mossella oli käyntiääni turhan kova, mutta nyt niin tasaista, ettei juurikaan huomaa. Kiihtyvyys on edelleen huippuluokkaa, nollasta sataan muutamassa sekunnissa. Ja jarrut pelaa! Pienemmän vaihteen löytyminen on vielä toisinaan tosi työlästä, kun löytyy se on erittäin palkitsevaa. Kulutus on edelleen suurehkoa, mutta tasoittunee ajan kanssa. Käyttöönottokatsastuksissa on tehty välttämättömät huoltotoimenpiteet, ja vikamerkintöjä ei ole tullut. Päinvastoin; on saatu hyvää palautetta - tällä pelillä mennään vielä pitkälle. Lujaa laatua, pakko myöntää! Ja näin "pitkälle" on menty, siitä alla.


Suomen sertit:
19.07.2009 Oulu KV - M-L.Doppelreiter, Itävalta
02.08.2009 Iisalmi KV - Annukka Paloheimo (kivasti juuri ennen yksivuotis-synttäriä)
15.08.2009 Joensuu - Marija Kavcic, Slovenia - ROP-juniori
09.01.2010 Kajaani KV CACIB, VSP - Pedro Sanches Delerue, Portugali
18.04.2010 Vaasa KV - Unto Timonen
17.07.2010 Ylivieska KV CACIB - Manuel Loureiro Borges, Portugali
06.08.2010 Kuopio KV varacacib FI MVA - Ann Ingram, Irlanti

Norjan serti:
25.10.2009 Tromssa Int. varacacib; Bjork Foss, Norja

Ruotsin serti:
18.07.2010 Piteå Nat. ROP - Zeev Trainin, Israel
15.05.2011 Överkalix nat - Per Iversen, Norja
16.07.2011 Piteå Int. CACIB - Rita Reyniers, Belgia

Viron serti:
22.08.2010 Tallinna KV - Jelena Kruus, Viro
18.06.2011 Pärnu KV CACIB - Saija Juutilainen
19.06.2011 Pärnu KV CACIB - Unto Timonen